10.6.2012

Pieni Suuri Kiitos

Isäni piti häissämme ikimuistoisen ja kauniin puheen. Saimme sen onneksi paperiversiona, se on tallentunut videolle sekä pysyvästi muistiin. Lyhyesti ja ytimekkäästi kiteytettynä sen tärkein sanoma oli kolme (tai oikeasti neljä) tärkeintä sanaa, joita ei sovi unohtaa. Rakastan sinua, kiitos ja anteeksi. 
Aasin siltana käytän tässä postauksessa sanaa KIITOS, joka lähti kaikille vierailemme loppuviikosta. 
Kiireisen kevään vuoksi kiitoskorttiemme toteutus venyi ja paukkui, mutta on lopulta saatu päätökseen. Etiketin mukaisesti kortit kuuluisi lähettää n. kuukauden kuluessa häistä, mutta kokemuksien perusteella 2-4 kk on ollut monella melko normaalia. Omat viivytykset johtuivat monesta syystä, päälimmäisenä ehkä oli se, että halusin jotain erilaista, kokonaisuuden sinetöivää ja sitä oli vaikea löytää. Sitten yllättäen hääblogien kautta löytyi ihana Annika Studio Unicco'sta, joka valmisti laadukasta, yksinkertaista ja kaunista. Ja jos olisin tästä upeasta vintage-studiosta tiennyt aiemmin, olisivat itse kutsutkin lähteneet sen painokoneesta.


Lähestyin Annikaa spostilla ja sain lopullisen koevedosversion parin viestin jälkeen. Värimaailma korttien painatukseen löytyi lopulta kiitoskuvista (oli vaikea valita vain yksi, joten vieraille lähti kolme ,) ja kiekurat mukailivat kutsukorttien vastaavia. Olin ajatellut alunperin liimata myös kiitoskortteihin Swarovskin kristalleja, mutta kortit saatuani idea muuttui hieman. Siitä tuli rustiikkisempi, pellavanarulla sidottu kokonaisuus, pellavaista koristelua kun oli vähän käytetty itse juhlassakin..
Postimerkitkin sopivat teemaan, vaikka meidän postin valikoima oli todella suppea ja auringonkukkien sijasta pöydissämme oli orkideoja. Talvella oli muuten helppo toteuttaa tälläisiä kokonaisuuksia, kun katsoi ulos, hanget hohtivat. Näin kesän kynnyksellä, auringon paistaessa, unohtuivat hanget ja teki mieli sooloilla jotain muuta.. Onneksi tämä on nyt saatu päätökseen. Toivottavasti kortit ovat löytäneet kaikille perille..
Kiitos vieraillemme, jotka tekivät päivästä ikimuistoisen!
Ja iso Kiitos vielä Annikalle järjettömän nopeasta toteutuksesta ja toimituksesta!  
*







10 kommenttia:

  1. No löytyihän se! Ja kiitos muistutuksesta – kiitoskortit pitäisi täälläkin saada edes jollekin ajatuksen tasolle ja postiinkin asti, ääks...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksen taso on hyvä aloitustaso ,) Siitä se lähtee, onneksi teillä on vielä "aikaa" heh ,)

      Poista
  2. Onnea <3, Tulin tänne korublogisi kautta ja nyt ymmärrän miksi sanoit, että korusi olivat piilossa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Marissa, nyt kuitenkin valitettavasti oli niin, että tuo koru ei ollut häiden johdosta piilossa ,) Oli yksi toinen projekti meneillään, siksi en tahtonut sitä esille. Projekti on saatu päätökseen ja aarrearkkujen kannet auki ,)

      Poista
  3. Aivan ihastuttavat kortit lähtivät matkaan. Tykkään itsekin käyttää paketoinnissa juuttilankaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa, juutti oli siis sanomani ja pellava ja puuvilla vaan päässä pyöri.. heheh ,) Oikein mukava, että "eksyit" tänne ,)

      Poista
  4. Nämä on kyllä todella kauniit!
    kaunis blogi muutenkin sinulla :)

    VastaaPoista

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)