15.11.2012

Ilman kirppuja

Olen taas jälleen tyhjentämässä kaappejani ja suuntaamassa kirppikselle.
Tällä kertaa päätin kokeilla Helsingin keskustassa olevaa Vanhan Ylioppilastalon sunnuntaikirppistä
Ihan kokemuksen kannalta, katsotaan millainen tunnelma siellä tulevana sunnuntaina on.
Valtteri, Hietsu sekä Myyrmäkihalli on jo koettu ja jokaisessa on erilaiset kohdeyleisöt.
Viimeisenä mainitussa vaatteet tai kengät eivät tehneet yhtään kauppaa, vaan ostajille tarttui mukaan vähän käytettyjä spraymaalipurkkeja, lumilauta, mikro, tupperwaren purkit ja MEIKIT!


Suurin osa mummini ja äitini vintagesta ja merkkituotteista on mennyt jo kuluneiden vuosien aikana monella kirppiksellä ollessani, mutta vieläkin löytyy paljon sellaista, millä voisi ilahduttaa muita :) 
Löysin myös kätköistä sellaisia unohdettuja "ihanuuksia",
kuten kenkiä, joihin minulla on suunnaton heikkous. Ja joista osasta olen valmis luopumaan..
Aiemmin jo toisessa blogissani postasin, kuinka saatan ostaa kenkiä sesonkialeista väärän sesongin ollessa päällä ja sen jälkeen ne unohtuvat kaapin kätköksiin..
Sinänsä tulee ihan kivoja "löytöjä" ja oman kaapin "shoppailua". 

Zara, Ois, Zara, Hush Puppies

Niin kävi näille saapasihanuuksille, jotka ovat siis täysin käyttämättömät, mutta ovat jääneet pieneksi ja etsivät nyt uutta kotia. Kenkäni ovat pääasiassa 39.

Zara


3 kommenttia:

  1. Hauskaa kirppistelyä :) Mä taas menen sunnuntaina myymään kaappini tyhjäksi Valtterille. Onhan se viimeinen päiväkin, kun siellä on mahdollista olla. Toivottavasti löytävät uudet, hyvät toimitilat toiminnalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan on, mä muistin, että se olisi kauemmin auki. Oltiin siellä kesällä tyttöjen kanssa ja heillä tulos oli sen verran heikko, ettei nyt uudestaan sinne yritetä. Mutta hauskaa kirppailua sullekin!

      Poista
    2. Kesä on (tai oli) yleensä vähän huonoa aikaa olla Valtterilla, asiakkaat valuvat ennemmin kai Hietsuun. Mä olen saanut Valtterilla aina ihan hyvin "ansiota", noin 300-500 euroa. Mut mä käynkin siellä vain kerran vuodessa, syksyisin ;)

      Poista

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)