23.12.2012

.. lunta tulvillaan ..

..  on raikas talvisää.. 
Ainakin oli tänään Porkkalanniemessä. 
Tykkäsin kovin talvimaisemista. 
Ja niin tykkäsi meidän isokoirakin. 
Pienikoira sitten vähemmän.. Oli pääasiassa piilossa viimalta takin sisällä :) 
Nämä mangustieläimet kun on luotu paljon trooppisempiin piireihin.. 

Paluumatkalla sitten sattuikin pieni äksidentti, josta selvittiin loppujen lopuksi säikähdyksellä ja takalasin tummennuskalvon rikkoutumisella. Ongelmaksi taisi muodostua liian pieni tilannenopeus.. 
Toisaalta on vaikea kuvitella mitä olisi käynyt, jos nopeutta olisi ollut enemmän kuin n. 40km/h.
Olisimme varmaan sukeltaneet syvemmälle..Tai sitten neliveto olisi suoristanut takaisin tielle..

 Tarinoilla on tietysti aina opetuksensa. 
Tällä kertaa yksi niistä taisi olla lähinnä: 
"Hallinta on paremmin käsissä, kun autolla leikkii". 
Nyt täysin siistillä (tosin liukkaalla) tiellä pientare koukkasi meidät lumisukellukseen yhtäkkiä.
Muita hyviä vinkkejä autolla liikkujalla talven varalle voisi tässä jälkiviisastuneena myöskin jakaa
(kaikkia ei tarvitse tietenkään noudattaa).
Eli
varaudu matkaan sopivin vaattein, 
lataa kännykkä ennen ajoa,
lataa Nokia kartat ennen ajoa,
soita hinausauto,
hinausauton numeron saat numeropalvelusta,
älä pidä mitään painavaa ja lentelevää vapaasti takapenkillä/takaluukussa,
muista turvakolmio sekä lumilapio 
(jälkimmäisellä ei tosin syvässä lumisukelluksessa oli suurta arvoa),
älä pidä pikkukoiraa sylissä, 
älä pidä isoa koiraa sylissä,
muista hengittää,
älä tiputa hanskojasi pelkääjän puolelle kavutessasi autosta ulos,
älä jätä isoa koiraa autoon sisälle avainten kanssa,
varaudu niin isoon takkiin, että voit laittaa pikkukoiran sinne sisään,
pidä iso viltti mukana, jotta isokoira voi seistä sen päällä lämmittelemässä tassujaan, 
maailmanloppu ei tullutkaan,
niin ja kuuma glögi olisi ollut kiva.
ERITYISEN SUURI KIITOS nopeasta ja tosi hyvästä palvelusta Hinauspalvelu Sjöbergille!  
Lisäksi oli todella lämmittävää huomata, että niin moni pysähtyi kysymään tarvitaanko apua, kiitos siitä! 

Samaisella tiellä oli tänään ilmeisesti muillakin lumisukellusharjoituksia.. Ennen omaa lumisukellustamme törmäsimme nimittäin kahteen sukelluspukuiseen mieheen metsässä! 
Tässä vaiheessa emme olleet nauttineet glögiä, 
vielä. 

Turvallisia ajoja kaikille!

4 kommenttia:

  1. Oioi - hyvä, että selvisitte säikähdyksellä! Itsekin pitäisi muistaa varustautua aina autoreissuille lämpimällä vaatetuksella - onhan tuolla petollisen liukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä Krista. Jälkeenpäin tulee mietittyä, että mitä jos.. Loppupeleissä nopeus taisi pelastaa paljolta. Onneksi meni näin.

      Poista
  2. Ou nou, onneksi ei käynyt pahemmin! Ja mahtavia koirakuvia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina, koirat ovat parhautta kuvissa. Pirun nopeita vain liikkeissään ja aika monta hutiotosta tulee aina otettua ,)

      Poista

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)