16.12.2012

vielä 7 yötä jouluun..

.. ja eletään Korvatunturilla kiireisintä aikaa.
Joulupukkihan on ulkoistanut lahjojen teon tontuille ja haun Nalle Luppakorvalle sekä luottoporolle Petteri Punakuonolle. 
Ja voin sisäpiiritietona paljastaa, että tällä porukalla piisaa kiirettä näin joulun alla..
 
  Luppakorva ja Petteri kaveriporoineen lähtivät jälleen kerran lahjojen hakumatkalle, mutta lumentulo yllätti toverukset.
Luppakorva oli varoittanut Petteriä lumimyräkästä, mutta Petteri vanhana Pukin apulaisena kuvitteli selviävänsä nelivetoporovoimalla pienestä lumituiskeesta.
Ja niin Petteri näyttäessään valjakolle valoa punaisella kuonollaan, meni sattumalta risteyksestä ohi ja eksyi raasu tuntureille.
 
 Yritti hän huhuilla muiden perään ja kiipesi korkeimmalle tunturille. 
Laski sieltä alas Jouluruusujen kanssa..


Kysyipä hän tietä tanssivalta lumihiutaleelta, joka oli ihan joulufiiliksissä, muttei ollut nähnyt rekeä valitettavasti. 


Kysyipä hän tietä pulkkamäkeä laskevilta lapsilta, jotka halusivat ottaa Petterin mukaan leikkeihin. Olisivat valjastaneet poron ja pulkan ja lentäneet taivailla. Mutta Petteri ei voinut suostua, sillä hänen piti löytää Luppakorva ja porot, jotta saisi lahjat haettua Pukille ajoissa. Olihan hän Pukin vanhin ja luotettavin apulainen..


Lopulta tarvottuaan pitkän aikaa hangessa, Petteri löysi sattumalta oikean risteyksen, josta oli mennyt ohi ja oli siksi eksynyt. 
Hän muisti juuri, että Luppakorvallahan oli GPRS laite mukana ja toivoi salaa, että Nalle olisi löytänyt tonttujen lahjapajan. 


Ja niinhän viisas Luppakorva oli löytänytkin ja kuului vain kulkusten kilinää, kun nelivetoporot paahtoivat kohti Petteriä ja sen punaista kuonoa. 
Petteri oli hyvillään, kun Luppakorva oli saanut hoidettua lahjojen haun ilman häntä. 
Olihan hän jo melkein tosi vanha poro, jolle voi käydä sattumuksia.  Toverukset lupasivat pitää Petterin eksymisen salassa Pukilta. Tiesivähtän he kaikki mitä tosi vanhoille poroille käy..


Ja niin Petteri Punakuono johdatti lahjatäyteistä rekeä kohti Korvatunturia, Nalle Luppakorvan ohjatessa ja salaa katsoessa GPRS laitetta. 
Kiire oli kova, koska lahjalasti oli saatava nopeasti purettua ja pian oli lähdettävä uudelle lahjojen hakumatkalle.
Olihan heillä vielä seitsemän työntäyteistä yötä jouluun!

2 kommenttia:

  1. Ihana satu, tuleeko huomenna jatkoa? :))
    -Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne :) Jatkoa ei ainakaan heti ole tiedossa, kun talviflunssa on vienyt sängyn pohjalle..

      Poista

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)