19.8.2013

Puuterinkevyttä

Vaikka voisin kutsua itseäni meikkien suurkuluttajaksi, en ole täällä kertaakaan sanallakaan maininnut aiheesta mitään. 
Purnukkaa, purkkia, tuubia ja muuta aiheeseen liittyvää tilbehööriä löytyy muille jakaa. Lentokentillä vietetyt ajat ovat poikineet kuitenkin lukuisan joukon varmoja tuotteita, joihin vuodesta toiseen luotan täysin. 

Kunnes sitten menevät ja lopettavat luottotuotteen valmistuksen! Näin kävi esim. Cliniquen puuteripapereille, Helena Rubinsteinin Force C silmänympärysvoiteelle, Elizabeth Ardenin aurinkopuuterille.. 
Ja tuosta jälkimmäisestä olisikin tällä kertaa asiaa. 
Nimittäin pisamanenäisenä meikkipohjani on todella kevyt ja suurin kulutustuotteeni on aurinkopuuteri! 


Kesäisin en liiemmin mitään kasvoilleni sudi kuin aurinkopuuteria. Ja lienee päivänselvää sen hetken vihapuuska, kun minulle pitkän etsinnän ja löytämisen jälkeen ilmoitetaankin, että tuotteen valmistus lopetetaan! 
Kun aikoinaan Ardenin täydellinen double aurinkopuuteri lopetettiin, etsin korvaajaa todella pitkään. Suurin osa oli liian puuterimaisia, tummia, vaaleita, punertavia, rusehtavia, kimmeltäviä, mattoja jne. jne. lista on loputon ja kasvojeni iho aromoton. Sitten eräs myyjä pisti kokeilemaan kesää vasten Guerlainen Terracotta Tan Boosteria ja jäin täydelliseen koukkuun. Siinäpä täydellinen tuote kesäksi, se lupasi tehostaa, syventää ja pidentää rusketusta. Pisamani hyppivät onnesta! 


Yhteistä aikaamme kului pari vuotta ja tuli aika ostaa uusi vanhan kuluneen tilalle. MUTTA! Sitä ei saanut, ei mistään! Parin vuoden päivät etsin ja kaivoin netin syövereitä ja aloitin uuden puuterin metsästyksen, pettyen aina vaan uudestaan ja uudestaan.. Vanhaa käytin todella säästeliäästi, vain silloin kun oli ehdoton pakko. Onneksi joku ihana vinkkasi jokunen viikko sitten, että "mansikkapaikasta" löytyy kaikkea, ja niinpä sainkin jälleen kerran kokea tuttua ja turvallista iloa ja riemua!


Välissä tosin ehdin löytää myös uuden mahtavan vaihtoehdon, nimittäin Clarinsin mineraaliduon, josta tosin siitäkin joku viisas vinkkasi, että oltaisiin luopumassa! 
Siis oikeasti, varastoidako näitä pitäisi? 

Kukaan ei osaa sanoa miten noilta jämämuruilta vältyttäisiin.. Todella ärsyttäviä lohkeilevia loppupaloja.. 

2 kommenttia:

  1. Sama ärsytys on ollut täälläkin monta kertaa, kun kaupat myyvät vain ei-oota. Guerlain on ollut mullakin vakkari aurinkopuuteri jo varmaan kymmenisen vuotta (heh, se ensimmäinen loppui vasta nyt kesällä), onneksi sain ostettua uuden version Bangkokin lentokentältä.

    Kaunis sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha! Mulla on joku n. kymmenen vuotta vanha kivipuuteri, jota en ole käyttänyt kuin muutaman kerran varmaan :) No onneksi nuo puuterit eivät mene miksikään jos on oikeaoppisesti säilytetty.

      Poista

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)