Nemoa etsimässä

Olen avovesikammoinen. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkään merta, järviä ja jokia sanoinkuvaamattoman paljon jos joutuisin menemään sinne uimaan. Polviin saakka voin kahlata, kunhan näen pohjan. En tiedä oikein mistä tämä kammo tulee, pienenä ei tietääkseni sattunut mitään mullistavaa ja teini-ikään saakka aalloissa piti hyppiä mahdollisimman syvällä.
Tämä kammo kuitenkin rajoittaa aina kesäisin menoa, voin vapaasti olla veneessä tai laivassa, mutta veteen minua ei oikeastaan tahdo saada. 

Kunnes..

Maaliskuisen Thaimaan reissumme aikana päätin hypätä kirjaimellisesti syviin vesiin.. 

Ensin tietysti pulikoin matalikoissa tutustuen kameran avustuksella vedenalaiseen maailmaan. Kaikki nauttivat, olivat innoissaan, meri oli kirkasta ja pohja näkyi jopa syvänteissäkin.

Ja tietysti, kun retkemme vene sitten vei meidät "deep sea snorkelingiin", pistin aivot narikkaan, liivin päälle ja hyppäsin muiden mukana mereen. Paikka ei ehkä ensikertalaiselle ollut se paras mahdollinen, koska virtaus oli kova ja lopulta, kun sain maskin kasvoilleni ja kurkistin sinne ihanaan vedenalaiseen maailmaan, ei paniikkikohtaus ollut yhtään kaukana. Siellä oli SYVÄÄ! Virta vei väärään suuntaan, maski vuoti suolaista merivettä silmiin, liivin tukinarut pettivät ja liivi oli oikeastaan koko ajan nousemassa pääni yli.. Huoh sanon näin jälkeenpäin. Lisäksi kun pääsin lopulta takaisin veneeseen selvisi, että räpiköin jättimeduusojen vieressä ja pari matkalaista sai siitä ihoon polttoja.. Ensi kokeilu oli siis syvältä.

Onneksi retkemme seuraava etappi oli vähän rauhallisempi saari, jossa sain vähän tuntumaa snorkkeliin. Suosittelen tätä muille, vaikka uima-altaassa, jossa lopulta tajusin hengityksen rytimityksen enkä alkanut panikoida, jos vettä tuli maskista sisään.

Loppujen lopuksi harjoitus tekee tässäkin lajissa "mestarin". En luovuttanut, vaan halusin nähdä tuota elämää veden alla lisää. Allaskokeilut ja Lantan mahtavat retkijärjestäjät sekä laadukkaat snorkkelit pelastivat tässäkin. 

Ja onneksi, sillä ihastuin ihan täysin, sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. 

Silmästä silmään tuli tavattua joku haikala, mureenoja, kymmeniä muita pikkukaloja.. 

Ja näitä alla olevia "pulloharjoja", joita tuijotin niin lumoutuneena, että meinasin jäädä kyydistä. 

Jos joku tietää mitä ne ovat ja mitä virkaa toimittavat, niin olen tästä tiedosta kiitollinen.

Opin myös sen, että kalat syövät banaania ,) Samalla meinasi mennä sormet.. 

Viisastuneen vinkkinä bikineissä ei myöskään kannata olla mitään roikkuvaa härpäkettä, ellei sitten halua leikkiä syöttiä. En kerro miltä tuntui, kun hieman isompi kala tuli nappaamaan reidestä pienen roikkuvan helmisaaliin toivossa.

Ja loppuhuipennuksena näkyi "Nemoja", viimeisellä snorklausretkellä, kuin tilauksesta kruunaamaan snorklauskokemuksen. Miten pikkuruisia ne olivatkaan..

Edelleen kuitenkin olen avovesikammoinen, jolle iskee paniikki jos ei näe veden alle, jos joutuisin vain uimaan jne. panikoisin varmasti. Tästä syystä en pystyisi edes kokeilemaan purjelautailua tai vesisuksia.

Itämeressä ei kuulemma ole mitään nähtävää, joten suosiolla jätän kotimaiset uintikerrat vähiin ja keskityn jatkossa näihin kirkkaisiin turkoosivesiin ,) 

Olen kuullut, että moni muukin jakaa samanlaisen kammon, mutta lomamatkoilla sitten uskaltautuu kokeilemaan muuta.  Onko kokemuksia?