9.8.2012

Leikkisitkö kanssani Blogger..?

Koska olen vähän hankala tämän asian suhteen ja tahdon kehittää sitä eteenpäin,
muutin blogini ulkonäköä radikaalisti. 


Itse huomaan ainakin sen, etten jaksa selata pitkään blogeja, joissa on paljon tekstiä. Ja omanihan ovat juuri sellaisia.. Lisäksi olen korublogin puolelta saanut samanlaista palautetta, että monensadan postauksen jälkeen on vaikea löytää SITÄ YHTÄ ja TIETTYÄ korumallia, joka oli miellyttänyt silmää. Jopa minun itseni.. Sitten tulee "ahaa" -elämyksiä, että kappas, tälläisenkö olen myös tehnyt.. 


Parilla bloggaajalla oli "maailmalla" käytössä bloggerin uusi "dynaaminen" -näkymä. 
Tämä näkymä tarkoittaa sitä, että minä määrittelen siihen ns. oletusarvon, jonka jokainen lukija voi sitten käydä itse muuttamassa vasemmalta yläpalkista mieleisekseen. 
Ainakin korublogissani tuo "mosaic" tai "flipcard" olisi ideaali, mutta kokeillaan ensin tämän toimivuutta täällä toisaalla. 
Lisäksi tarkemmin tutustuttuani tähän dynaamiseen ulkonäkömalliin, niin ainakin minä siihen tykästyin. Kaikki uusi vaatii totuttelua, mutta kunhan bloggerin kehittäjät vähän vielä lyövät päitään yhteen, niin homma varmasti toimii.

Tuolla oikealla puolella on palkissa piilossa vanhat ns. gadgetit eli sieltä löytyy mm. arkisto, tunnistesanat, google -käyttäjäryhmä sekä profiilini ja subscribe. 
Uudet lukijaksi haluavat löytävät tarvittavan työkalun siis sieltä. 

Haluan tästä uudistuksesta mielelläni palautetta, joten kertokaahan ihanat mielipiteenne tästä uudesta ulkonäöstä. Vanhaan voi aina palata, onneksi ,)

Heille, jotka tahtoisivat kokeilla omassa blogspotissaan mitlä dynaaminen näyttää ja toimii, niin kokeilla voi lisäämällä tuon blogiosoitteen perään /view/magazine eli esim. bydomi.blogspot.com/view/magazine ja sieltä vasemmalta yläpalkista sitten kokeilemaan erinäköisiä kokonaisuuksia. 

PS. Korublogiani pääsee muuten kokeilemaan ns. flipcard -muodossa, jossa näkyvät kaikkien postausten ensimmäiset kuvat. Miksen ole tiennyt tätä aiemmin.. hmm.. Ja täältä pääsee ,) 

2 kommenttia:

  1. ui, tämähän näyttää oikein hyvältä!
    Koru saapui muuten tänään ja se on NIIIN i h a n a !!! isoiso kiitos vielä siitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Sari ,) Kiva, että se löysi perille sinne sinulle jo näin pian ,)

      Poista

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)