1.11.2012

Onnenaakkoset

Syksy alkaa pikkuhiljaa muuttua alkutalveksi säiden puolesta ja tämä tarkoittaa sitä, että marraskuun lopun Lempäälän Joulumyyjäiset Manttaalitalossa (klikklik) sekä Naisten Joulumessut Helsingin Wanhassa Satamassa (klikklik) rupeavat kolkuttamaan ovella.


Naisten Joulumessuille olen jo vuosia haaveillut pääseväni myyjäksi, sen verran kaikkea ihanaa joululahjaa sieltä löytää niin itselle, kuin läheisille. 
Ja tänä talvena se onnistuukin. 
Niin Lempäälässä kuin Wanhassa Satamassa olen taiteilijaystäväni Helenan kanssa, jonka kauniita ja uniikkeja taideteoksia esittelen mielelläni jatkossakin. 


Helena on ns. monitaiteilija, koska on jo kohta vuosikymmeniä tehnyt taidetta eri muodoissa. 
Hän on aloittanut aikoinaan japanilaisella kukkataiteella eli ikebanalla, tutustunut matkan varrella kalligrafiaan sekä keramiikkaan, valokuvaukseen ja koruihin.
Järjestys voi toki näissä olla eri, ihan tarkalleen en tiedä, sen verran paljon tämä nainen on ehtinyt :)

Myytävänä myös Helenan upeat sushi -lautaset

© Helena Kajo

Varsinkin Helenan kalligrafiavedokset ovat henkeäsalpaavan kauniita. 
Tarkemmassa esittelyssä on lahjaksi saamani kaksi näyttävää kalligrafiaa. 
Näissä on käytetty todella kekseliäästi tekniikkaa ja yhdistetty rohkeasti niin väri, kuin muoto toisiinsa.

Tämän mallinen idea syntyi Helenalla heidän pienestä maltankoirastaan. Tässä alla olevassa vedoksessa lukee siis maltankoira pyöreästi ja ympäri..

© Helena Kajo
Näissä minun seinällä roikkuvissa teoksissa lukee puolestaan chichuahua sekä dobermann. 
Saatte itse päätellä kumpi on kumpi. 



Mm. tämän tyyppisiä sisustuselementtejä löytyy siis meiltä
Lempäälän Manttaalitalon Joulumyyjäisistä 25.11.2012 
sekä
Helsingin Naisten Joulumessuilta 5.-9.12.2012
Tervetuloa!

© Helena Kajo
 

3 kommenttia:

  1. Voi että, pitää tulla Manttaalille katsomaan näitä ja korujasi! Toivoo Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Lempäälään! Kannattaa facebookissa ilmoittautua osalliseksi tuohon tapahtumaan, niin saa viimeisintä tietoa kaikista myyjistä :)

      Joululinkki Lempäälään:
      http://www.facebook.com/events/335613219864217/

      Joululinkki Wanhaan Satamaan:
      http://www.facebook.com/events/294739083969345

      Poista
  2. Ihana postaus, toi maalaus on aivan upea!

    VastaaPoista

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)