24.8.2013

Kauniina kesäpäivänä

Kaikki eivät seuraa korublogiani ja pyrin pitämään sen erillään tästä "elämän suuriin kysymyksiin suunnatusta blogistani", mutta joskus on vain pakko jakaa ihania juttuja..

Nimittäin jokunen viikko sitten sain kuvata ihanan Veeran kanssa uutta, odottaville äideille suunnattua korumallistoa sekä uutta syksy / talvea ja meillä oli niin mahtavat kuvaushetket, että jälkimmäisen session aikana korut melkein tipahtelivat laiturin lautojen välistä mereen, kun luovuutemme kosahtivat yhteen! 


Ensimmäiset kuvaukset painottuivat osaltani vahvasti Veeran pieniin touhuaviin lapsiin. 
Pieniä ihmisiä on siitä ihana kuvata, että heti kun he tottuvat kameran läsnäoloon, heistä saa mahtavia tilannekuvia. 
"Isona minusta tulee stylisti!" 
Lopulliset viralliset mallistokuvat otettiin kuitenkin eri päivänä ja ohi lipuvilla veneilijöillä oli varmasti kummastelemista ja naurussa pidättelemistä, kun Veera vaihtoi vaatteita lennosta Karhusaaren laiturilla ja itse pyllistelin välillä mitä ihmeellisimmissä asennoissa uusia kuvakulmia etsien.
Laiturin vieressä pyöri hetken vihainen isäjoutsenkin, jonka koko pesueen onnistuin ikuistamaan edellisenä päivänä Emman kanssa.. 

Onko jalat hyvin, näkyykö korut? 
Veera pitää ihanaa lifestyle blogia C'est La Veera, jonne pääset täältä 
Tällaisten iltapäiväkuvausten viehätys on juuri se lämminsävyinen valo, joka luo ihan oman tunnelmansa. Lopuksi istutin Veeran vielä yhteen ihanaan puuhun, jonka rungolla olen kuvannut aiemminkin odottavaa äitiä ja jonka rungolle jouduin tällä kertaa itsekin kapuamaan.
Pääasia, että kivaa oli ja muistoja ikuistettiin kennolle! 
Kiitos Veera, otetaan pian uusiksi! 


!! Veeran blogissa on elokuun loppuun koruarvonta. Valitsemalla verkkokaupastani suosikkikorun/t ja linkittämällä se lyhyen perustelun kera Veeran  C'est La Veera blogin kommenttikenttään, voit voittaa sen tai vastaavan samanlaisen itsellesi. Vastauksen voit jättää myös suomeksi !!

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja koruja! Näkee että luovuuden riemu on ollut mukana kuvauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Cheri! Luovuuden riemut kun kohtaavat, niin taivas on vain rajana. Sen verran uusia ideoita syntyi päässä sekunnin murto-osilla :)

      Poista

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)