1.5.2014

Tulppaaniähky

Sanan positiivisessa merkityksessä! Nimittäin muutaman viikon takainen retki Hollantiin ja kuuluisaan Keukenhofin puistoon on jäänyt hyvin mieleen. Ja myös muistikortille..
Nyt kun kevät on Suomessakin edennyt toukokuun puolelle, voin näitä jakaa kanssanne. 


Olen aina haaveillut pääseväni tähän ihanaan keväiseen kukkapuistoon ja katsastamaan Hollannin tulppaanipeltoja. Nyt pitkäaikainen haave vihdoin toteutui pikavisiitillä. Ja valitettavasti täytyy todeta, että tulppaanipeltojen sijasta oli tyytyminen pääasiassa hyasinttipeltoihin, sillä huhtikuun alkupuoli, hyvästä säästä huolimatta, ei ollut vielä täysin tulppaanien aikaa. Jälkeenpäin ajateltuna pari viikkoa myöhemmin olisi ollut ehkä se täydellisin vierailuaika tulppaanipeltojen osalta. Eli ensi kerralla sitten ;)

Joukostaan eksynyt
Onneksi kukkapuisto on ottanut nämä muutaman viikon kevätajoitukset huomioon ja istuttanut kolmessa eri "vuorossa" sipulikasvit maahan. Nimittäin tulppaaneja edeltävät sipulikasvit kuten narsissit, krookukset ja helmilijat olivat täydessä kukassaan ja hyasintit tuoksuivat upeasti. Osa aikaisista tulppaanilajikkeista oli myös jo puhjennut kukkaan ja voin vain kuvitella miltä puisto näyttää myöhäisempien lajikkeiden puhjetessa loistoonsa ja aikaisempien siirtyessä lepovaiheeseen. 


Puisto on muuten eläinystävällinen, joten molemmat otuksemme olivat siellä mukana. Tosin kahden koiran kanssa liikkuminen ajoittain ruuhkaisilla poluilla on melko haastellista. 



Keukenhof on auki keväällä vain muutaman viikon, joten vilinää ja vilskettä riittää kovin. Sisäänpääsy on 15 euroa ja paikalle pääsee oman auton lisäksi myös Amsterdamista kanavakuljetuksella tai bussilla. Matkaa on parisenkymmentä kilometriä, joten huhti-toukokuussa Amsterdamissa visiitillä ollessa puistoon on siis helppo tulla. Meidän visiitti koostui melko pikaisesta muutamasta tunnista, koska takana oli nelisensataa kilometriä ajoa Luxembourgista ja väsy painoi. Tosin viimeinen tunti ennen sulkemista oli se idyllisin ja parhain. Auringon laskiessa kaikki näytti seesteisen kauniilta, tunnelmaa auttoi myös vähäisempi väkimäärä. Voin myöntää, että suurin osa puistosta jäi katsastamatta juuri tuon ihmismassan vuoksi. Ajoitus kannattaa siis suunnitella aamupäiväksi tai myöhäiseksi iltapäiväksi.


Keskellä puistoa on muuten suuri halli, jossa kaikki puistossa esiintyvät kukkalajikkeet ovat kasvamassa täydellisissä kosteissa ja lämpimissä oloissa. Eksyin tänne viimeisellä puolituntisella ja eri tulppaanilajikkeiden määrä yllätti suuresti. Kunhan saan aikaa niiden kaivamiseen muistikortilta, esittelen suosikkini, risteytyksiä on  nimittäin jos jonkinmoisia. Tämän lajikepaljouden jälkeen ei enää harmittanut, etteivät kaikki tulppaanit vielä olleet puhjeneet puiston puolella kukkaan.

OIKEIN MUKAVAA VAPPUA!

2 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita, en kestä! Kukat on parhautta <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat kyllä jotain sanoin kuvaamatonta Hannele, siinä olet oikeassa! <3

      Poista

Tallenna sanoja, ideoita tai ehdotuksia. Tai käy vain moikkaamassa, arvostan niitä kaikkia! ,)